Jokainen ansaitsee Camun.

Haluatko tehdä työtä, jolla on suuri ja välitön vaikutus ihmisen elämään? Jos vastasit kyllä, niin sinussakin asuu pieni Camu sisälläsi!

Henkilökohtainen avustaja toimii avustettavan tukena ja apuna niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Työnkuva muodostuu yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti, asiakkaan toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti. Avustaminen on monipuolista työtä, jossa korostuu vuorovaikutus sekä yhteistyötaidot. Avustajan tehtävänä on auttaa niissä asioissa, joista avustettava ei vammansa tai sairautensa vuoksi itsenäisesti selviydy.

Työnkuvaan voi kuulua esimerkiksi päivittäisissä askareissa avustamista, kuten kotitöissä ja pukeutumisessa. Avustaja on apuna asioiden hoidossa, kuten kauppareissuilla, ja tukee asiakasta tarpeen mukaan myös työpaikalla tai koulussa. Lisäksi avustaja mahdollistaa myös osallistumisen harrastuksiin ja erilaisiin tapahtumiin.

Näin rekrytointi etenee.

Täytä työhakemus.

Kerro meille hieman itsestäsi sekä siitä, kuinka paljon ja millä alueella voisit toimia avustajana. Olemme sinuun yhteydessä ja sovimme ajan tapaamiselle. Täytä hakemus täällä

Tapaaminen.

Tavataan ja jutellaan tarkemmin siitä, mitä henkilökohtaisen avustajan työ pitää sisällään ja millaisia toiveita sinulla on työn sisällön ja määrän suhteen.

Perehdytys.

Annamme sinulle kattavan perehdytyksen työhön, ja tiimimme on aina tukenasi kaikissa tilanteissa.

Töissä Camuna.

Olemme tukenasi avustustyösi aikana ja sen jälkeen. Haluamme, että viihdyt Camuilla! 

Usein kysyttyä.

Työnkuva muodostuu yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti, asiakkaan toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti. Avustajan tehtävänä on auttaa niissä asioissa, joista avustettava ei vammansa tai sairautensa vuoksi itsenäisesti selviydy. Työnkuvaan voi kuulua esimerkiksi päivittäisissä askareissa avustamista, kuten kotitöissä ja pukeutumisessa auttamista. Avustaja on apuna asioiden hoidossa, kuten kauppareissuilla sekä avustaa tarpeen mukaan asiakkaan työpaikalla tai koulussa. Avustaja voi mahdollistaa myös osallistumisen harrastuksiin ja erilaisiin tapahtumiin.

Voit valita kuinka paljon, millä alueella ja minkälaisella asiakkaalla haluat työskennellä. Henkilökohtaisen avustajan työtä voit tehdä kokopäiväisesti, puolipäiväisesti tai muutamia kertoja kuukaudessa esimerkiksi opiskeluiden ohella, vanhempainvapaalla tai keikkatyönä oman työn ohella. Sovitamme työn aina elämäntilanteeseesi sopivaksi.

Työhön ei vaadita alan koulutusta tai aikaisempaa työkokemusta. Perehdytämme sinut ennen ensimmäistä avustuskeikkaa ja tarjoamme jatkokoulutusta aina tarpeen vaatiessa. Tärkeintä on, että sinulla on halu auttaa ja tehdä työtä jolla on suuri välitön vaikutus toisen ihmisen elämään. Positiivinen ja ihmistä kunnioittava asenne määrittää hyvän henkilökohtaisen avustajan. Olemme aina tukenasi, kun sitä tarvitset.

Camut on kesällä 2023 perustettu kolmen kaverin yritys. Avustustarve on alalla suuri ja haluamme tehdä parhaamme saadaksemme alalle lisää apukäsiä. Ei pää höyryten, vaan niin, että tunnet olevasi osana Camut-tiimiä. Kuuntelemme toiveitasi, panostamme kattavaan perehdytykseen ja avoimeen kommunikaatioon, jotta nauttisit työnteosta Camuilla.

Kiinnostuitko? Mahtavaa. Hakemuksen voit täyttää tässä.

    Liitä CV

    Kokemuksia.

    Työskentelyn aikana olen oppinut, että minulle tärkeää avustamisessa on se kuinka voin omalla toiminnalla ja läsnäololla tehdä toisen ihmisen arjesta sujuvaa sekä mielekästä. Saan myös itse paljon positiivista energiaa siitä kun pääsen kokemaan tai tekemään uusia asioita avustettavan kanssa.

    Avustamisessa pärjää mielestäni hyvin kun kuuntelee asiakkaan tarpeita ja toimii sen mukaisesti. Molemmin puolinen kunnioitus on yhteistyössä tärkeää.

    Aatu, henkilökohtainen avustaja

    Työ sopii joustavuuden vuoksi hyvin päivärytmiini. Olen toiminut vakkarina parille asiakkaalle pidemmän aikaa ja on ollut ihana huomata, miten rentoa heille on mennä ja miten läheisiä meistä on tullut.

    Bettina, henkilökohtainen avustaja